Apulaisravintolapäällikkö Varkauden Mortoniin
Varkauden Morton on suosittu kesäravintola satamassa. Etsimme tänne nyt apulaisravintolapäällikköä, tutkapariksi ravintolapäällikölle. Autamme sinua onnistumaan työssäsi ja kehittymään!
Mortonin ravintolat saivat alkunsa kaverusten yhteisistä unelmista ja halusta tehdä hyviä juttuja yhdessä. Sillä tiellä jatkamme edelleen ja nyt etsimme porukkaamme apulaisravintolapäällikköä Varkauden Mortoniin kesäkauden ajaksi.
Tällaisia paikkoja on meillä hyvin harvoin tarjolla! Meillä on toimivaksi todetut mallit johtamiseen ja johtajana kehittymiseen, saat myös aidosti tukea työhösi.
Varkauden Morton on kaupungin suosituimpia kesäravintoloita. Ravintolamme sijaitsee rannalla, aivan keskustan tuntumassa.
Millainen Morton on työpaikkana?
Mortonin ravintolaperheeseen kuuluu yhteensä 8 ravintolaa ympäri Suomea, joista 7 on avoinna kesäaikaan ja yksi, Helsingin Morton ympäri vuoden. Vastaamme itse kaikkien Mortonin ravintoloiden toiminnasta.
Yhteisten arvojen jakaminen on tärkeää, sillä ne ohjaavat paljon arkeamme. Tärkeimmät arvomme ovat:
- Ihmiset
- Aitous
- Välittäminen
- Tinkimättömyys
- Seikkailu
Työntekijöidemme mielestä parasta Mortonissa työpaikkana
1. Työntekijöistä välitetään
Työntekijöitä arvostetaan ja heidän hyvinvointia pidetään tärkeänä.
Kehitysehdotuksia kuunnellaan ihan oikeasti ja korjaillaan epäkohtia sitä mukaan, jos niitä ilmenee.
2. Hyvä perehdytys ja tuki
Sinut perehdytetään hommiin oikeasti, eikä vaan heitetä kylmiltään kiireen keskelle. Apulaisravintolapäällikkönä et jää yksin. Johtamisessa ja omassa oppimisessa tukenasi on omat esihenkilösi, arjen pyörittämisessä auttavat vuoropäälliköt.
Meillä on paljon myös kirjallisia ohjeita ja oppaita, joihin perehtyminen auttaa onnistumaan työssä.
3. Ravintola, josta on helppo olla ylpeä
Ravintolan innostava tarina, viihtyisä miljöö ja annoksemme ovat sellaisia mistä työntekijänä on helppo olla ylpeä ja seisoa niiden takana.
Lisätietoja Mortonista työpaikkana ja yrityksenä löydät osoitteesta: rekry.morton.fi/
Millaista apulaisravintolapäällikköä me etsimme?
Olet etsimämme tyyppi, jos …
- meillä on samanlaiset arvot ja uskot Mortoniin ravintolana, yrityksenä ja konseptina.
- sinulla on useampi vuosi kokemusta rennoista ruokaravintoloista apulaisravintolapäällikkönä tai ravintolapäällikkönä. Olet tottunut pitämään meiningin leppoisan rentona myös kiireen keskellä.
- olet itseohjautuva ja tottunut tekemään tiimityötä
- haluat kehittyä esihenkilönä ja tahdot johtaa ihmisiä, pelkkien asioiden sijasta. Me tarjoamme tukemme kehittymisellesi ja valmennamme päälliköitämme jatkuvasti.
- sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot, joustavuutta sekä kykyä toimia erilaisissa tilanteissa erilaisten ihmisten kanssa. Tiivistunnelmaisessa keittiössämme näitä ominaisuuksia tarvitaan.
Työnkuva
Työ on kokoaikainen ja kestää huhtikuun alusta pitkälle syyskuuhun. Apulaisravintolapäällikkönä johdat yhdessä ravintolapäällikön kanssa Varkauden ravintolaamme ja sen henkilökuntaa. Ihmisten johtaminen on tässä hommassa aivan keskeistä. Toki myös tavanomaisia hallinnollisia hommia ja kehittämistyötä kuuluu työnkuvaan.
Työ pitää sisällään myös paljon suorittavaa työtä ravintolassa, myös iltaisin ja viikonloppuisin. Meillä kaikki tekee kaikkea, joten sinun on tärkeää tuntea ravintolassasi sekä keittiön että salipuolen työt. Älä huoli, jos et tätä kaikkea vielä hallitse, kunhan sinulta löytyy intoa oppia.
Lyhyesti sanottuna siis:
- Johdat ravintolan tiimiä ravintolapäällikön kanssa
- Organisoit arjen toimivuutta yhdessä ravintolapäällikön ja vuoropäälliköiden kanssa
- Pidät huolta, että ravintolan ruuat, asiakaspalvelu ja koko ravintolaympäristö on aina aivan viimeisen päälle kunnossa.
- Autat työntekijöitäsi kehittymään ja oppimaan
- Olet osa ravintolan tiimiä osallistuen ravintola arkityöhön
Sinulla on vertaistukena myös Mortonin muiden ravintoloiden päälliköt. Morton on hyvä paikka kasvaa johtajana sillä tarjoamme toimiviksi todetut toimintamallit, koulutusta ja päivittäistä apua johtamiseesi sekä vertaistukea muilta Mortonin päälliköiltä.
Palkkaus ja työn aloittaminen
Palkkaus sopimuksen mukaan, kokemuksen ja osaamisen mukaisesti. Työ alkaa huhtikuun alussa ja kestää pitkälle syyskuuhun. Täydet tunnit, reilusti ilta- ja viikonlopputöitä.
Paikka täytetään heti oikean tekijän löydyttyä, joten lähetä hakemuksesi heti tänään!
Lisätiedot
Lisätietoja Mortonista työpaikkana ja yrityksenä löydät osoitteesta: morton.fi/tyopaikat
Lisätietoja työpaikasta antaa Emma Pynnönen, 040 515 5256
- Osasto
- Konttiravintola Morton
- Sijainnit
- Varkaus
Varkaus
Konttiravintola Morton yrityksenä
Morton on yrityksenä yksityisomisteinen ja yrittäjävetoinen. Yrittäjänä toimii Jarna Kaplas, Vuoden nuori yrittäjä 2019.
Mortonin ravintoloita on seitsemällä paikkakunnalla ja vastaamme itse niiden kaikkien toiminnasta. Kotikylällämme Rautalammilla myös tunnelmallinen Ravintola Ehtoo kuuluu ravintolaperheeseemme.
Lähtöisin olemme pieneltä Rautalammin kylältä, Pohjois-Savosta. Se on meille tärkeä paikka edelleen.
Apulaisravintolapäällikkö Varkauden Mortoniin
Varkauden Morton on suosittu kesäravintola satamassa. Etsimme tänne nyt apulaisravintolapäällikköä, tutkapariksi ravintolapäällikölle. Autamme sinua onnistumaan työssäsi ja kehittymään!
Hakemuslomakkeen lataaminen